Kalliosaari

Noin 3 km mantereesta Simoniemen edustalla sijaitsee v. 1925 toimintansa lopettaneen Kallion sahan jäänteitä. Alunperin saha toimi vesisahana Simojoen varressa Kalliokoskella. Sahan perustivat v. 1841 oululaiset Andreas Niska, J.A. Gastren ja O. Lundström. Sieltä se siirrettiin Koivuluotoon eli Pappilan lettoon. Saarta jouduttiin kuitenkin suurentamaan täyttämällä salmia ja syvänteitä rimatäytteillä. Vuodesta 1916 alkaen saha kuului Kemi Oy:lle.

 

Kalliosaari- historia

Kallion saha sain nimensä Simojoen ensimmäiseltä vesisahalta noin 20 km Simojoen suulta Kalliokoskella: Saha toimi 1840-luvullta vuoteen1874, jolloin se myytiin ruotsalaisille.

Yhden raamin lisäksi saha toi mukanaan nimensä ja entisestä eli  Koiuvuluodon eli Pappilanletosta tuli Kallio. Pappilanletto ja Pirttisaari yhdistettiin yhdeksi saareksi ja sahan alueeseen kuului vuokra alueena osia merenpuoleisesta Koivuluodosta ja myös eteläpuolella sijaitsevasta Pihlajakarista. Koska saari oli pieni ja sahan jätettä syntyi paljon, päätettiin rimoista rakentaa möljiä saaren maapuolelle. Silta Koivuluotoon tehtiin myös rimoista ja paaluista.

Norjalainen Halosenpuulaaki tuli sahan omistajaksi vuosisadan vaihteessa, koska lähellä sijaitseva Vasankarin eli Simon tulisaha tuhoutui tulipalossa. Saha laajeni neliraamiseksi ja tuotanto lisääntyi. Sahalla oli runsaasti ruotsalaisia johtotehtävissä ja erikois ammateissa. Heistä suurin osa asui Koivuluodossa ja vuokralla Simoniemessä.

Sahan omistajaksi tuli 1910 Kemijokisuu AB. Sahanhoitajana toimi Lindsten ja myöhemmin Lehmuskallio sahan lopettamiseen saakka.

1916 Kemi-yhtiö tuli Kemijokisuun AB:n pääomistajaksi. Simon seurakunta myi Kallion saaren Kemi-yhtiölle 200 000 markalla. Rannat ja vesialueen jäivät kuitenkin Simoniemen jakokunnan hallintaan.